Kansainvälisyys
Kansainvälinen yhteistyömme perustuu pitkäaikaisiin kumppanuuksiin, joiden ansiosta kansainvälinen toimintamme on laajaa ja monimuotoista.
Yhteistyötä yli rajojen
Teemme säännöllisesti yhteistyötä Pohjoismaisten ja Eurooppalaisten oppilaitosten, yritysten ja korkeakoulujen kanssa. Kansainvälinen yhteistyöverkostomme ulottuu Euroopan lisäksi Japaniin ja Kanadaan.
Mahdollistamme opiskelijoillemme ja henkilöstöllemme kansainvälisiä opiskelu- ja työvaihtoja ja toteutamme kumppaneidemme kanssa koulutuksen ja ohjaustoiminnan kehittämisprojekteja. Oppilaitoksemme kansainvälinen arvostus on korkealla – kiitos pitkäaikaisten kansainvälisten suhteidemme.
Opiskelijoiden kansainvälistyminen
Tarjoamme opiskelijoillemme jo opintojen alkuvaiheessa mahdollisuuksia valita eri kulttuureihin liittyviä opintoja sekä monipuolisia vieraiden kielten opintoja. Opiskelijat voivat osallistua kotimaassa ja ulkomailla toteutettaviin kansainvälisiin seminaareihin ja opintomatkoihin. Opintomatkat totetutetaan opettajan ohjauksessa.
Opiskelijoiden innostamiseksi ja monikulttuurisuuden lisäämiseksi järjestämme tiedotustilaisuuksia ja teemapäiviä, joissa kansainväliseen toimintaan osallistuneet opiskelijat kertovat kokemuksistaan.
Opintojen edetessä tarjoamme opiskelijoillemme enemmän itsenäisyyttä edellyttäviä opiskelijavaihtoja, joissa opiskellaan ulkomailla yhteistyöoppilaitoksissa tai työskennellään paikallisissa organisaatioissa. Opiskeluaikaisista opiskelijavaihdoista pisimmät ovat lukukauden mittaisia. Tuemme opiskelijavaihtoja myös taloudellisesti, sillä oppilaitos myöntää apurahoja ulkomailla suoritettaviin opintoihin. Oppilaitoksen apurahan lisäksi myös Suomen Liikemiesten kauppaopiston säätiöltä voi hakea tukea opiskelijavaihtoon.
Vaihdoissa saavutetun kielitaidon ylläpitämiseksi ja kansainvälisessä ympäristössä tarvittavan osaamisen vahvistamiseksi tarjoamme opiskelijoille mahdollisuuden valita opintoja myös englanninkielisistä tutkinto-ohjelmistamme, jossa opiskelijaryhmät ovat monikulttuurisia.
Yhteistyökumppanimme maailmalla
Henkilöstön kansainvälistyminen
Monikulttuuristen ryhmien opettamisen ja ohjauksen lisäksi henkilöstöllämme on mahdollisuus parantaa kansainvälisen toiminnan valmiuksiaan ja kielitaitoaan osallistumalla kansainvälisiin kehittämisprojekteihin, toimia opintomatkan ohjaajana tai arvioijana, tai osallistua ulkomaanvaihtoon.
Opettajavaihdot ovat avoinna opetushenkilökunnallemme, viikon mittaiseen asiantuntijavaihtoon hakeminen on mahdollista koko henkilöstölle. Oppilaitoksen johdon lisäksi koko henkilöstön sitoutuminen kansainvälisyyteen on tärkeää opiskelijoiden kansainvälisen toiminnan valmiuksia kehitettäessä.
Projektitoiminta
Oppilaitoksessamme on käynnissä useita kansainvälisiä kehittämisprojekteja ja opiskelijoiden ja henkilöstön kansainvälistä liikkuvuutta tukevia projekteja.
Tutustu käynnissä oleviin kansainvälisiin projekteihin:
Kansainvälisen toiminnan verkostomme
Kanada-verkosto
Kanada-verkosto on seitsemän ammatillisen oppilaitoksen verkosto, joka tekee yhteistyötä kanadalaisten oppilaitosten kanssa. Verkosto edistää ja toteuttaa opiskelija- ja asiantuntijaliikkuvuuksia Suomen ja Kanadan eri provinssien välillä. Kanada-verkosto on toiminut vuodesta 2010 alkaen.
Suomessa verkostoon kuuluvat seuraavat oppilaitokset:
- Ammattiopisto Lappia
- Ammattiopisto Luovi
- Business College Helsinki
- Gradia
- Kainuun ammattiopisto, päätoteuttaja
- Keuda
- Luksia
- Sataedu
- Turun ammatti-instituutti
Hanako-verkosto
HANAKO Network on Suomen ja Japanin välinen yhteistyöverkosto, joka perustettiin Opetushallituksen tuella vuonna 2007. Verkoston tavoitteena on kehittää ja vakiinnuttaa Suomen ja Japanin välistä työelämälähtöistä vastavuoroista, rajoja ylittävää kansainvälistä yhteistyötä sekä edistää opiskelijoiden ja asiantuntijoiden vastavuoroista liikkuvuutta maiden välillä.
Suomessa verkostoon kuuluvat seuraavat oppilaitokset:
- Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
- Turun kaupunki, Turun ammatti-instituutti (TAI)
- Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria
- Kainuun ammattiopisto (KAO)
- Eduko
- Vaasan kaupunki / Vamia
- Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
- Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Redu
- Oulun seudun ammattiopisto
- Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedu
- Savon ammattiopisto Sakky
- Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu
- Business College Helsinki
- Ammattiopisto Lappia – lappia.fi
Lisätietoa Japani-verkoston toiminnasta:
EBBD-verkosto
EBBD (European Business Behaviour and Democracy) kehitettiin EU:n tukemassa projektissa yli kymmenen vuotta sitten. Se on eurooppalainen koulutusohjelma, joka tarjoaa opiskelijoille erityisen pätevyyden liiketoiminnan ja kansainvälisen kaupan alalla. Sen tavoitteena on kehittää opiskelijoiden käytännön liiketoimintaosaamista, kielitaitoa ja kulttuurienvälistä viestintää.
EBBD-koulut toteuttavat yhteistä eurooppalaista liiketoiminnan opintosuunnitelmaa. Opiskelija, joka täyttää kaikki opintosuunnitelmassa vaadittavat kriteerit saa normaalin todistuksen lisäksi Certificate of Excellence -todistuksen. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä yli neljäkymmentä koulua kahdeksasta EU-maasta ja vuosittain akreditoituu uusia kouluja. Suomessa on Business College Helsingin lisäksi 2 akkreditoitua koulua – Careeria ja Tredu.
Tarkempaa tietoa verkoston toiminnasta löydät nettisivuilta:
Vierailut
Business Collegessa vierailee vuosittain useita asiantuntijoita ja opiskelijoita myös ulkomailta.
Isännöimme vuosittain muun muassa kansainvälistä opiskelijaseminaaria ja otamme vastaan vaihto-opiskelijoita ja opettajaharjoittelijoita.
Kansainvälisten asioiden palvelut
Kansainvälisten asioiden henkilöstö koostuu kansainvälisen toiminnan päälliköstä ja kansainvälisten asioiden koordinaattorista. Päällikkö ja koordinaattori ovat kansainvälisten suhteiden asiantuntijoita, joiden tehtäviin kuuluu muun muassa kansainvälisten projektien hallintoa, kansainvälisten tapahtumien järjestämistä sekä opiskelijoiden ja henkilöstön ulkomaanjaksoihin liittyviä järjestelyitä.
Kansainvälisten palveluiden yhteystiedot
kansainvälisen toiminnan päällikkö Hilla Helasaari | hilla.helasaari@bc.fi | 050 490 4546
kansainvälisten asioiden koordinaattori Orsolya Simon | orsolya.simon@bc.fi | 044 775 6012