Jani Riikonen – NY-yrittäjä

Vierailen koulun tiloissa yrittäjyysopiskelijoille järjestetyillä messuilla. Opiskelijat esittelevät sekä myyvät omia tuotteitaan ja palveluitaan omilla messupisteillään. Eniten huomiota herättävä messupiste on koostettu useasta pöydästä, joilla komeilee useita, useita erilaisia sekä puisia että nahkaisia tuotteita. Osassa tuotteista on polttamalla toteutettu teksti tai logo. Pöydän takana seisoo Lahjatavarakaupan yrittäjä Jani Riikonen

Yrittäjyys on kiinnostanut Jania lapsuudesta saakka. Perheessään hänellä ei ole yrittäjiä, jotka olisivat viitoittaneet tietä, vaan kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan heräsi sijoittamisen kautta. Jani on viettänyt paljon aikaa perehtyäkseen sijoittamiseen, jonka kautta heräsi mielenkiinto myös yrittäjyyteen.  

Seitsemännestä luokasta saakka Janilla on ollut mielessä paljon erilaisia liikeideoita. Nyt opiskellessaan Business Collegessa hän sai erinomaisen tilaisuuden lähteä kokeilemaan yrittäjyyttä käytännön tasolla.  

Jani valitsi opinnoikseen NY Vuosi yrittäjänä -opinnot, joissa perustetaan omat yritykset. Opiskelijat harjoittavat aitoa liiketoimintaa yritystensä myötä. Opintojen tarkoituksena on oppia yrittäjyyteen ja yrityksen perustamiseen liittyviä tärkeitä taitoja. Jani perusti yrityksen nimeltä Lahjatavarakauppa.  

Jani sai inspiraation liikeideaansa Pinterestistä, jossa näki nahkalompakon, johon oli kaiverrettu teksti. Hän päätti ruveta myymään asiakkaan toiveiden mukaan kaiverrettuja tuotteita. Aluksi tuotekatalogissa oli nahkalompakko, mutta tällä hetkellä tuotteita on jo yli 20. Katalogista löytyy muun muassa avaimenperiä, leikkuulautoja, useita puisia keittiövälineitä, ovimattoja ja monia muita tuotteita. Tuotteet eivät ole valmiiksi kaiverrettuja vaan Jani toteuttaa kaiverruksen tilaustyön asiakkaan toiveiden mukaan.  

Selviteltyään asioita Janille selvisi, että alihankkijalla tuotteiden työstäminen olisi aivan liian kallista. Eteen tuli oman laserkaiverruskoneen hankinta. Yrittäjä siis hoitaa sekä myynnin, että tuotteiden laserkaiverruksen itse. Haastatteluun tullessa yrittäjällä on mukanaan asiakkaalle toimitettava ovimatto polttokirjoituksineen. Tarkoituksena Janilla on investoida isompaan ja tehokkaampaan laserkaivertimeen, jotta työn tehokkuus paranisi. Jani on käyttänyt yrityksensä eteen hyvin paljon omaa aikaansa, sillä hän haluaa saada opinnoista mahdollisimman paljon irti.  

Miksi Business College?  

Janin päätökseen hakeutua BC:hen vaikutti moni asia. Keskiarvo olisi hyvin riittänyt lukioon kuin lukioon, mutta Jani halusi opiskella yrittäjyyttä, niinpä hän hakeutui kaksoistutkinto-opiskelijaksi. Lisäksi BC oli näyttäytynyt Janin silmissä laadukkaana ja maineikkaana kouluna, jota se Janin sanojen mukaan on ollutkin. Yksi merkittävä tekijä oli sijainti. Jani itse asuu Järvenpäässä, joten matka Pasilaan taittuu erinomaisesti junalla.  

Merkittävämpänä oppina Jani kertoo sen, että asiat eivät tarvitse olla heti täydellisellä tasolla. Yrittäjyysopinnoissa tulee vastaan useita erilaisia asioita, joista ei välttämättä ole kokemusta. Täytyy osata suhtautua armollisesti itseä kohtaan ja hyväksyä se, että jokainen asia ei voi heti olla parhaalla mahdollisella tasolla. Riittää, että työsi jälki on tasolla riittävä.  

Tulevaisuus 

Tarkoituksena Janilla on hakeutua Aalto yliopiston kauppakorkeakouluun, mutta on kuitenkin avoimena tulevaisuuden suhteen. Yrittäjyys tulee olemaan varmasti olemaan vahvasti läsnä elämässä.  


Muita artikkeleita

Alhaalta löydät ajankohtaiset uutiset ja kirjoitukset.

19.12.2024

Valmistujaisten 18.12.2024 kuvagalleria


Kuvat: Ida Taittonen

16.12.2024

Valmistujaiset 18.12.2024 ja valmistuvat opiskelijat


Valmistujaisjuhla on keskiviikkona 18.12.2024 klo 14 alkaen Business College Helsingin auditoriossa, YK-kerroksessa, osoite: Rautatieläisenkatu 5, Helsinki. Valmistuvat ja valmistuneet opiskelijat Alla…

Opiskelijat ja ope

12.12.2024

Procountor osana taloushallinnon opintoja


Business Collegen merkonomikoulutuksessa on hyödynnetty Procountoria vuodesta 2021 alkaen.